Sotahistoria

Hattuvaaran rooli Suomen itsenäisyystaistelussa

Hattuvaaran kylä oli merkittävässä roolissa, kun Suomi taisteli itsenäisyydestään. Suomen kohtalonhetket ajoittuivat jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944 Ilomantsiin. Pitäjän itäosissa käytiin tuolloin kiivas torjuntataistelu, jossa kaksi neuvostodivisioonaa pysäytettiin, paloiteltiin motteihin ja lyötiin lähes täydellisesti.

Hattuvaara kytkeytyy tähän taisteluun vihollisen hyökätessä 27. heinäkuuta kylään ja uhatessa torjuntataisteluun valmistautuvan Ryhmä Raappanan selustaa.

Kahden HRR:n eskadroonan voimin suoritettu koukkaus kylän eteläpuolelta Pitkähuuhdan kautta yllätti vihollisen ja tuhosi sen pääosat katkomalla tien Tittasen talon itäpuolelta ja Kiukkoistenkankaan kohdalta.

Hattuvaaran taisteluista muistuttavat taisteluihin osallistuneiden joukko-osastojen veteraanien pystyttämät taistelumuistomerkit taistelupaikoilla eri puolilla Hattuvaaraa. Taisteluista kertoo myös autenttisilla taistelupaikoilla kiertävä kyltein opastettu muistopolku Taistelijan taival.

Sotahistorialliset näyttelyt Hattuvaarassa

Taistelijan Talo (1988) on rakennettu kunnianosoitukseksi sotiemme veteraaneille. Rakennukset, näyttelyt ja esineistö kertovat sotiemme ajasta sekä siitä uhrautuvasta työstä ja taistelusta, jota sota-ajan ihmiset joutuivat itsenäisyytemme säilyttämiseksi tekemään.

Taistelijan Talolla on esillä sotahistoriallisia näyttelyjä sisä- ja ulkotiloissa:
Sodasta rauhaan -näyttely kertoo vuosien 1939–45 sodista, evakkotaipaleesta ja sodan jälkeisestä ajasta esineiden, karttojen, kuvien ja filmien avulla. Näyttelyssä on esillä mielenkiintoista esineistöä kuten asekokoelmia, sota-ajan varusteita ja palvelusvaatetusta sekä asemasodan puhdetöitä.

Ulkoalueella voi käydä korsussa, tarkastella tykkejä, muistella sodassa rajan taakse jääneitä pitäjiä karttojen avulla tai levähtää rauhankivillä, jotka on pystytetty viestittämään rauhaa kaikkialle maailmaan.

Uuteen Taistelijan Talon sivuun rakennettuun v. 2012 avattuun tykkikatokseen on sijoitettu 12 Ilomantsin taistelussa mukana ollutta tykkiä, joista osa on sotasaaliita.

Näyttelylippuja saa Talolta. Näyttelykierrokseen kuuluu alakerrassa esitettävä lyhytelokuva. Taistelijan Talo järjestää myös sotahistoriallisia tutustumisretkiä Hattuvaaran ympäristön vanhoille taistelupaikoille.

Lotta Svärd -näyttely

Suomen nainen – Lotta Svärd -näyttely on siirretty takaisin alkuperäiselle paikalleen alakerran vitriiniin toukokuussa 2016. Väliaikaisesti vitriinissä ollut, maailmankuulun sotilaan Lauri Törnin saavutuksista kertova näyttely siirtyi aula- ja eteistilaan.

Naiset palvelivat sotien aikana muun muassa muonitus-, lääkintä-, viesti- ja ilmavalvontatehtävissä. Suomen naisten vapaaehtoiseen Lotta Swärd –maanpuolustusjärjestöön kuului yli 200 000 lottaa ja yli 20 000 pikkulottaa. He olivat miesten rinnalla yhteisellä asialla maata puolustamassa. Näyttelyn seinätaululla on kattavasti lisätietoa Lottien toiminnasta sotiemme aikana.

Lauri Törni -näyttely

Hattuvaarassa on esillä myös vierailevia sotahistoriaan liittyviä näyttelyjä. Taistelijan Talolla on ollut vuodesta 2012 esillä Keskusrikospoliisin sotahistoriaseuran kanssa toteutettu Lauri Törni näyttely, joka syventää Makkolan museotilalla esillä olevaa Lauri Törnin elämänkertanäyttelyä.

Lauri Törni wikipediassa.

Dokumenttifilmi: Korpisodan suurvoitto

Elokuussa 1944 käytiin ankara mottitaistelu Ilomantsissa. Tämä pitkään vaiettu viimeinen torjuntavoitto saatiin vain kuukautta ennen aselepoa. Yle Areenan erinomainen dokumenttifilmi jatkosodan viimeisistä taisteluista nykyisen itärajamme tuntumassa.

Vanha Ilomantsin kartta

Kun klikkaat alla olevaa karttaa hiirellä, se aukeaa suurikokoisena uudelle välilehdelle. Siinä voit suurentaa ja pienentää karttaa jostain tietystä kohdasta klikkamalla karttaa. Kartan 40km x 30km alueella näkyy mm. Ilomantsin torjuntataiteluiden paikat Ilajajärven ympäristössä.

Hans Olof von Essen

Mannerheim-ristin ritari n:o 30 Hans Olof von Essen Hattuvaarassa 1941. Von Essen sai Mannerheim-ristin Hattuvaan tapahtumien jälkeen, kun Rv.Pr ja URR siirtyivät Tolvajärvelle ja siitä eteenpäin