Etusivu  |  Ajankohtaista  |  Ravintola  |  Näyttelyt  |  Majoitus  |  Muut palvelut  |  Kylän palvelut ja nähtävyydet  Yhteystiedot

 
  
  
Hattuvaaran kylän nähtävyydet

Hattuvaaran tsasouna on rakennettu 1700-luvun loppupuolella. Se on läntisen Euroopan vanhin ortodoksinen edelleen käytössä oleva tsasouna. Hattuvaaran tsasouna on myös ainoa Suomen puolella oleva karjalaistyylinen vanha tsasouna säästyttyään tuhoutumiselta myös sota-aikana – toisin kuin niin monet muut karjalaistyyliset tsasounat. Tsasouna on avoinna yleisölle kesäisin juhannuksesta heinäkuun loppuun.

Petrun Praasniekkajuhla kuuluu tärkeänä osana Hattuvaaran kesään. Petrun päivänä 29. kesäkuuta tsasounalla vietettävä perinteinen ortodoksinen juhla kokoaa Hattuvaaraan laajalti juhlaväkeä.
  

Makkolan museotila on rakennettu pääosin 1800-luvulla. Makkola henkii paitsi historiaa, myös jännittäviä tarinoita – ovathan sen seinien sisällä pitäneet sota-aikana majaa mm. presidentti Mauno koivisto sekä kapteeni Lauri Törni. Näyttelyesineistö kertoo alueen ja tilan historiasta aina 1700-luvulta asti.

Makkolan muoseotilan upea vanhanajan pihapiiri on kiinnostanut myös elokuvaväkeä. Viimeksi Makkolassa kuvattiin lottaelokuvaa Lupaus (2005, ohj. Ilkka Vanne).

Makkolan museotila on avoinna yleisölle kesäisin, liput Taistelijan Talolta. Ryhmille opastetut kierrokset tilauksesta ympäri vuoden.

Makkolan museotilan kotisivut

Kuvat: Makkolan muoseotilan upea vanhanajan pihapiiri.
  
  
Kylän palvelut

Hattuvaaran kyläkauppa palvelee ympäri vuoden. Kauppa on avoinna arkisin klo 9-17, lauantaisin klo 9-14 ja sunnuntaisin klo 12-14.

Majoitusta Hattuvaarassa tarjoaa Arhipan Pirtti, katso lisätietoja
  
  
Hattuvaara – Suomen itäisin kylä

Taistelijan Talo sijaitsee Hattuvaaran kylässä, joka kuuluu Ilomantsin kuntaan. Hattuvaara on Suomen ja samalla manner-EU:n itäisin kylä.

EU:n itäisin piste Hattuvaarassa Virmajärvellä on suosittu vierailu- ja retkikohde, katso lisätietoja Itäpisteretkistä

Hattuvaarassa on ollut asutusta 1600-luvulta lähtien. Kylässä on läntisen Euroopan vanhin ortodoksinen tsasouna, joka on rakennettu 1700-luvun loppupuolella. Kylän historiaan kuuluvat runonlaulajat, joita Hattuvaarassa on ollut useita. Heistä tunnetuin on vuosina 1781-1846 elänyt Arhippa Buruskainen. Kylän läpi kulkeva tie on osa Itä-Suomen matkailureittiä, Runon ja rajan tietä.
  
  
Kuva: Hattuvaaran tsasouna on rakennettu 1790-luvulla. Tsasounan pihapiirissä on runonlaulaja Arhippa Buruskaisen muistokivi.
  
  
Sodasta rauhaan – sotamuistomerkit Hattuvaarassa

Hattuvaaran kylä oli merkittävässä roolissa, kun Suomi taisteli itsenäisyydestään. Suomen kohtalonhetket ajoittuivat jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944 Ilomantsiin. Pitäjän itäosissa käytiin tuolloin kiivas torjuntataistelu, jossa kaksi neuvostodivisioonaa pysäytettiin, paloiteltiin motteihin ja lyötiin lähes täydellisesti.

Hattuvaara kytkeytyy tähän taisteluun vihollisen hyökätessä 27. heinäkuuta kylään ja uhatessa torjuntataisteluun valmistautuvan Ryhmä Raappanan selustaa.

Kahden HRR:n eskadroonan voimin suoritettu koukkaus kylän eteläpuolelta Pitkähuuhdan kautta yllätti vihollisen ja tuhosi sen pääosat katkomalla tien Tittasen talon itäpuolelta ja Kiukkoistenkankaan kohdalta.

Hattuvaaran taisteluihin osallistuneet joukko-osastojen veteraanit ovat pystyttäneet taistelumuistomerkkejä taistelupaikoille eri puolilla Hattuvaaraa. Taisteluista kertoo myös muistopolku Taistelijan taival.

Hattuvaaran taistelujen muistopäivää on ollut tapana viettää joka vuosi heinä-elokuun vaihteessa. Kaikilla avointa muistojuhlaa ovat useina vuosina kunnioittaneet läsnäolollaan Hattuvaarassa taistelleet sotaveteraanit ja heidän omaisensa sekä Hämeen Ratsurykmentti juhlallisuuksineen.
  
  
Kuvat oikealla: Hattuvaaran taisteluihin osallistuneet veteraanit ja heidän perinnejärjestönsä ovat pystyttäneet taistelumuistomerkkejä, kuten muistokiviä ja -tauluja sekä tykistöä taistelupaikoille eri puolilla Hattuvaaraa.

Kuvat alla: Hattuvaaran taistelujen muistopäivä heinä-elokuun vaihteessa kokoaa Hattuvaaraan paljon juhlaväkeä. Juhlaan kuuluvat perinteiset kunnianosoitukset ja seppeleen laskut muistomerkeillä, veljesilta sekä illanvietto Taistelijan Talolla. Tapahtumat ovat avoimia myös vierailijoille.
  
  

  
  
Taistelijan Talo    Hatuntie 387 A, 82967 HATTU    Puh. 0400 273 671 (c) Taistelijantalo 2009    Web design: Nordsys Oy